Parasta Helsingissä -blogi

Parasta Helsingissä

Mikä on parasta Helsingissä juuri tällä hetkellä? Jaa muiden kanssa parhaat vinkit, esimerkiksi mistä saa hyvää ruokaa, missä on mukavaa ja mikä kuulostaa hyvältä juuri nyt. Kerro se meille, viikon paras ehdotus palkitaan Helsingin Hengessä perjantaisin klo 14.30 Stupido Shopin levylahjakortilla.

Vastauksesi voit jättää Parasta Helsingissä blogin artikkelien kommentteihin.

Liikkeelle, hitaasti.

Julkaistu 26.12.2008, 11:10, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Njassa

Levon, tankkauksen ja muiden joulurituaalien jälkeen on aika lähteä kohti Tapanin tansseja.

Aloitamme jokamiehen joogalla. Rauhallista hengitystä, pikkaisen venyttelyä ja rentojen ajatusten voimaa hyväksikäyttäen, voi kammeta itsensä ylös ja lähteä liikkeelle ulos. Ilman suorituspaineita.

”Helsinki on kaunis mutta kiire pilaa sen”,totesi komisario Palmu elokuvassa.

Kuinka oikeassa hän olikaan.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

Kommentoi »

No onkos tullut kesä jo joulun keskelle?

Julkaistu 19.12.2008, 11:32, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Njassa

uimastadikaPari vuotta kestänyt ilmastonarvaamattomuus on pannut miettimään suomalaisen psyykkeen muutosta. Harmaa, märkä ja semikylmä sää saa kansan vaeltamaan kumarassa ja säästä valittaminen on keskustelun yleisin avaus.

Trooppinen lämpötila ja valo saisivat selän suoristumaan ja mielen rentoutumaan, toisaalta eihän meistä mitään hulahulakansaa saa vielä moneen sukupolveen. Ehkä Atlantilta puskevat lauhat ilmamassat muovaavat meitä enemmän brittein saarten tai islantilaisten suuntaan. Norjalaisia meistä ei saa, koska meillä ei ole etelässä tuntureita, joille mennä hiihtämään mielenvirkitykseksi. ”Olkaamme siis islantilaisia”. Maagiset vulkaaniset maisemat meiltä puuttuvat, eikä Geysireitä ole.

Kuumat lähteet tulivat kuitenkin ensimmäiseksi mieleeni uimastadionin ensi talven pidennetystä aukiolosta luettuani.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Uimastadion+pit%C3%A4%C3%A4+altaat+auki+alkutalveen+ensi+vuonna/1135242168142

Joinain kylminä syyspäivinä höyryävään veteen pulahtaminen on ollut mahtavan rentouttavaa. Raitista ilmaa ja veden terapeuttista vaikutusta odotellessa harmaus muuttuu kirkaammaksi ja varmaan joku on jo keksinyt pikkujoulubileiden jälkeiset yöuinnit talvisella stadikalla?

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

5 Kommenttia »

Jouluerikoiset!

Julkaistu 18.12.2008, 11:59, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Anna Cadia

deeposed06or81Joulu on erikoista aikaa myös TV:n puolella. Kanavien tarjonta laaditaan jouluselektiivisesti, Frank Caprat ja Samu Sirkat löytävät taasen tiensä vastaanottimiin halusimmepa tai emme. On siis aika kaivaa naftaliinista oma jouluerikoispakettini! Päällimmäisenä pinkassa laadukasta katsottavaa vuosien varrelta:

- Frendien joulujaksot. Melkein jokaiselta tuotantokaudelta sellainen löytyy, mutta tässä top 3:

  • The One With Phoebe’s Dad

  • The One With The Holiday Armadillo (kuka voisi vastustaa jouluvyötiäistä?!)

  • The One With Christmas In Tulsa

- ”Headbangers Ball Christmas Special” kaukaa 80-luvulta on ehdoton jouluspesiaali, jossa iki-ihana charmikas Dee Snider soittelee videoita, juttelee hämmentäviä ja sekoilee tekoparrassa. Viikon joulusitaatti menee myös Sniderin piikkiin:

”Tonight i’m even gonna wish Spandau Ballet - the band i hate the most in the world - a merry good christmas. Tomorrow i’ll hate you again, but that’s the spirit of christmas, it comes and it goes.”

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

8 Kommenttia »

Kirjavinkkejä!

Julkaistu 17.12.2008, 12:00, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Pauliina Siniauer

Aikuisten värityskirjaParasta kaupungissa tällä hetkellä ei ole pyöriä kaupoissa, hiki virtaa, ihmisiä on liikaa ja joululaulut raikaa liian kovalla. Mutta jos lahjahankintoja on lähdössä tekemään, auttaa kummasti kun tietää mitä hakee. Tänään Helsingin Hengessä on luvassa klo 13.30 alkaen kirjavinkkejä, mitä kannattaa pakettiin kääräistä! Ja monenlaista vinkkiä on tulossa musakirjoista harrastekirjoihin, romaaneja ja dekkareita unohtamatta.

Kuvassa oma kirjasuositukseni, ihanan symppis Aikuisten värityskirja jossa riittää puuhasteltavaa joulun pyhiksi. Lukemista tässä ei tosin niin paljoa ole mutta sopii mainiosti tyypille jonka kirjamausta ei ole ihan varma ja jolla on rohkeutta tarttua värikynään!

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

8 Kommenttia »

Työmatkasoundtrack!

Julkaistu 16.12.2008, 11:53, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Anna Cadia

radiohead_in_rainbows2Työmatkat jos mitkä ovat onnen omiaan mukavan musiikin kuunteluun. Tai itse asiassa VAIN mukavan ja toisinaan jopa aivan tietynlaisen. Aamu-unisena olen kahvikupposen lisäksi täysin riippuvainen mp3-soittimen playlisteistä. Bussipysäkillä mököttäminen talttuu parhaiten tarkoin valittujen artistien hellässä huomassa; Yeah Yeah Yeahs, Bat For Lashes, Love Is All, Joan As Policewoman… Toiset artistit päätyvät soittimesta päivän lähetykseen, toiset (kuten Thee Ultra Bimboos) ovat omistettuja vain sellaisiin erityistarkoituksiin kuten bussin missaaminen tai räntäsade.

Näinä 2008-aiheisen statistiikan aikoina päätin tarkistaa ITunesista soitetuimmat työmatkarallit ja tadaa, parhaat potkut päivään on armon vuonna 08 antanut Radioheadin In Rainbows. Saakoon se tänään myös aikaa lähetyksessä.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

7 Kommenttia »

Jolloti, jolloti!

Julkaistu 12.12.2008, 11:45, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Njassa

Huomio kaikki kätevät kotitalousihmiset! Paloiko piparit ja koirakaan ei syönyt torttuja?

Kun joulun herkut, lanttulaatikko kaverinsa lipeäkalan kanssa on ulkoistettu ja ne saa kätevästi valmiina kaupasta, on innokkaan joulutouhuajan aikataulussa kotoisten leivosten ahkeroimisen aika. Ne perinteiset leivonnaiset vat jo melkein hallussa, joten perinteisten keittokirjojen ja niksipirkkojen lisäksi haemme tänä jouluna haasteita.

Tonttu vinkkasi blogista, jossa innovatiiviset kotitalousharrastajat panevat parastaan!

http://herkkujakoukku.blogspot.com/.

Vaikka aivan heti ei päästäisikään tuunailemaan blogin mestarillisia virityksiä, on aika laittaa essu päälle ystävät ja ryhtyä touhuamaan- ja periksi ei anneta vaikka haasteet ovat kovat.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

3 Kommenttia »

Joulumyyjäiset!

Julkaistu 11.12.2008, 12:30, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Anna Cadia

Joulumyyjäiskausi kuumenee hurjaa vauhtia. Juuri kun luulimme selvinneemme Ornamoista ja Naisten Joulumessuista, kalenteriin puskevat kovaa vauhtia Vanhan ja Hundparkin joulumyyjäiset. Mistä löytyy se oikea sydänkuvioinen patalappu isoäidille, fleecesukat veljelle ja jalkahierontalaite äidille? Myyjäistungoksessa maltti on valttia, glöginroiskeet kauluksilla ja piparinmurut poskella kannattaa vaikka istahtaa hetkeksi ja rallatella pari joulubiisiä.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

7 Kommenttia »

Me love taksi!

Julkaistu 10.12.2008, 11:42, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Laura Haapala

Parasta Helsingissä tänään ovat taksit. Taksilla pääsee ihanasti ovelta ovelle, eikä tarvitse kahlata harmaassa loskassa. Taksikuskien kanssa on myös kiva jutella. Varsinkin vanhan liiton kuljettajilla on hienon filosofisia ajatuksia maailmanmenosta, ja taksikuskien arvioihin maan talouden tilasta voi luottaa enemmän kuin Suomen Pankin veikkauksiin. Tämän päivän kuljettajani kertoi, että näin hiljaista joulukuuta ei ole ollut aikoihin, veronpalautuksista ja pikkujoulukaudesta huolimatta. Se huolestuttaa kovasti, mutta onneksi taksikuskeilta voi tsekata milloin tahansa, onko talouselämässä elpymisen merkkejä.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

4 Kommenttia »

Kiitos Helsingin Henki.

Julkaistu 5.12.2008, 10:32, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Njassa

Pienenä poikana ihmettelin Mannerheimintiellä mustia autoja. Etyk-huippukokous toi maailman mahtimiehet pikku pääkaupunkiimme.  Gerald Fordilla oli makein kaara, ”you make good cars” kuten Esa Tiki Tikkanen myöhemmin oli todennut tavattuaan Yhdysvaltain entisen presidentin.

Tänään Helsingin Henki liikkui keskustan tyhjillä kaduilla. Oli mukava kävellä autottomassa keskustassa ilman huolia. Tietysti fiilikset ovat kehäteillä olleet hieman erilaisia autojen pakkautuessa sinne. Lisää tällaista tekisi mieleni sanoa. Kiitos Etyj-autottomasta keskustasta.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

3 Kommenttia »

Häyrysen Hanski!

Julkaistu 4.12.2008, 11:50, Parasta Helsingissä -blogi. Kirjoittanut: Anna Cadia

Tänään käännämme katseemme TV2:n puoleen kello 20.50. Silloin pyörähtää käyntiin Tähtien tarina, jälleen kerran yksi elämää suurempi tv-sarja Peter Von Baghin toimesta. Avausjaksossa suomalaista elokuvahistoriaa möyhentää Hannes Häyrinen, mies joka keksi itselleen nimen Vanha Vihainen Mies. Von Bagh-laatutakuu ei jätä ketään kylmäksi!

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

9 Kommenttia »

Radio Helsinki Player

Radio Helsingin kuunteluun selaimen välityksellä tarvitset Adobe Flash Player version 8 tai uudemman.
» Avaa erillisessä ikkunassa

Shoutbox

» Mikä ihmeen shoutbox?

Virhe

Taisit tulvia. 1 viesti/minuutti.

Viestisi lähti matkaan.

» Uusi viesti

» Katso päivän ohjelmat
» Katso viikon ohjelmakartta

Uusimmat ladattavat

Helsingin Henki 17.12.2008 5min 2mb
Joulun kirjalahjavinkkien parissa jatketaan. Lisää lahjavinkkejä antaa Akateemisen kirjakaupan myyntipällikkö Arja Litmanen.

Helsingin Henki 17.12.2008 5min 2mb
Kirjakaupoissa taantuma ei ole näkynyt, valikoimaa ja hintahaitaria riittää ja niin myös asiakkaita. Kirja on mainio joululahja. Kirjavinkkejä antaa Like Kirjakaupan myymälänhoitaja Joose Siira.

Helsingin Henki 17.12.2008 2min 1mb
Viides osa kirjasarjasta, jossa Helsingin kaupunginkirjaston Sanojen aika -verkkotoimitus esittelee Helsinkiin sijoittuvia kirjoja tai kirjailijoita. Esittelyssä Katri Vala.

» Lisää latauksia

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

Ilmoittaudu Levylaukkuun

Levylaukku on ohjelma, jossa Radio Helsingin kuulijat saavat esitellä omia suosikkejaan. Tarkemmat ohjeet täällä.

Jaa:
  • MySpace
  • Facebook
  • Google
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!
Parasta Helsingissä

Tässä blogissa voi kertoa mikä on Helsingissä parasta juuri tällä hetkellä, parhaat ehdotukset palkitaan viikoittain.

oodi Mahtavuudelle

Tässä blogissa Aleksi Pahkala ylistää pieniä asioita - yleensä musiikkia, jotka Aleksin ollessa presidentti pääsevät mukaan linnan kutsuille.

Valiojoukko

Valiojoukon blogi käsittelee maailman parasta musiikkia, sen tekijöitä ja ilmiöitä musiikin ympärillä.

Aamu Punavuoressa

Radio Helsingin aamujuontajien blogi.

Tässä blogissa Radio Helsingin aamujuontajat Anna Laine ja Harri Niemi kirjoittavat siitä, mitä lähetyksessä ei saanut sanottua. Mitä jäi hampaankoloon? Mitä tapahtuu silloin kun mikrofonit ovat pois päältä?

Radio Helsinki -keskustelut

RSS Elämää radioasemalla

RSS Kantrikoulu

RSS Nyt.fi Menot

RSS Viihde

RSS Kulttuuri

 

Taloussanomat

Olemme soittaneet eri kappaleita

01.03.2001 lähtien: 161655

tänä vuonna: 1419

tässä kuussa: 1419

tällä viikolla: 207

tänään: 0

[päivitetty: 06.01.2009 09:04]